On korkea aika saattaa tämä blogi vihdoinkin ajantasalle. Viime päivityksestä on kulunut jo ikuisuus ja viime kerralla kirjoittamani asiat tuntuvat jo hyvin kaukaiselta menneisyydeltä. En ainakaan enää muista tehneeni mitään erityisen mainitsemisen arvoista 5.11. ja 12.11. välisenä aikana. Alustelin Welfare State kurssin loppuesseetä, jonka deadline on ensi maanantaina, otin osaa Anjan kämpillä olleisiin illallisbileisiin ja päivystin kolmena iltana Roisin Dubhissa. Perussettiä enkä vaivaudu tästä kirjoitelemaan sen enempää, sillä viikko meni lähinnä seuraavaa viikkoa odotellessa.
Viime viikon maanantaista tämän viikon tiistaihin asti sain kunnian viettää vanhojen hyvien ystävien kanssa. Kiitos Villelle, Mikolle, Kirsille, Riikalle ja Maijalle ensiluokkaisesta seurasta, oli mahtavaa! Käynpä matkakertomuksen tapaisesti ensin suhteellisen ripeästi kronologisessa järjestykssä läpi tämän ajan ohjelman ja sitten kirjoittelen hieman sekalaisempia ajatuksia tästä ja muusta.
Ville, Mikko ja Kirsi saapuivat vuokra-autolla Galwayhin maanantaina 12.11. Olin sopinut tapaavani heidät pääväylän varrella olevalla huoltoasemalla. Ilmeisesti olin antanut väärät ajo-ohjeet, koska he eksyivät jonnekin aivan muualle. Taidokasta kartanlukijaa, Mikkoa, tästä ei anakaan voida syyttää. Siinä sitten soiteltiin ristiin rastiin ja lopulta onnistuimme kuin onnistuimmekin löytämään toisemme. Vieraiden tuloa säesti harvinaisen rankka kaatosade. Yritä siinä sitten selitellä, ettei täällä oikeasti sada koko aikaa. Teimme illalla vielä pienen kierroksen Galwayn keskustassa ja pubeissa. Ilmeisesti matka painoi vieraita sen verran, että Ville yllätti kaikki Roisin Dubhissa ilmoittamalla vaikertavalla äänellä ettei jaksa juoda oluttaan loppuun. Oli aika lähteä snägärin kautta nukkumaan.
Mikko, Ville, Kirsi ja vuokra-Ford
Tuliaisia Suomesta
Ville ei jaksa enää
Tiistaina otimme sitten rennosti ja kiertelimme Galwayn keskustassa ja yliopistolla. Keskiviikkoaamuna suuntasimme aina yhtä komeiden Cliffs of Moherin kautta kohti Kerryn maakuntaa ja Killarneyn kaupunkia, missä vietimme kaksi yötä ulkoapäin hulppeassa, mutta sisältä päin läävähtävässä kartanohostellissa. Torstaina ajelimme äärimmäisen pieniä ja kapeita teitä pitkin ympäri lähiseutua ja teimme pienen kävelyretken maan korkeimman vuoren, Carrauntoohil (1039 m), juurelle. Sinänsä olisi ollut hauska kiivetäkin tälle vuorelle, mutta päivien ollessa tässäkin maailmankolkassa lyhyitä ja muutenkin aikaresurussien ollessa rajallisia, tämä jäi tällä kertaa tekemättä. Tällä alueella olisi viihtynyt helposti vielä muutaman päivän, mutta saimmepa ainakin kuvan, mitä tästä kerrassaan komeasta saarenosasta löytyy.
Patsastelua Cliffs of Moherilla
Mystinen eläin ja auringonlasku
Eipä tästä maisemakuvat paljoa enää parane
Full Irish breakfast
Järvimaisemaa Killarneyn luonnonpuistosta
County Kerry
Vaellusretkellä Kerryssä
Lampaita riitti
Ansaittu tauko
Harvinainen "punapeura"
Perjantaina oli edessä luottokuskin, Villen, johdolla ajo kohti Dublinia, jonne myös Riikan ja Maijan oli määrä saapua Ranskasta. Nostan W:lle hattua, siitä miten hyvin hän selvityi vasemmanpuoleisesta liikenteestä. Itse en mokomaan leikkiin olisi lähtenyt kirveelläkään. Tuskinpa minua oltaisiin rattiin päästettykään. Palautettuamme auton, hakeuduimme hostellillemme. Olin buukannut koko porukalle huoneen elokuussa hyväksi toteamastani Isaacs hostellista. Hostellilla minua pyydettiin ilmoittamaan ryhmämme nimi ja antamaan matkanjohtajan tiedot. Ryhmämme oli luonnollisesti Olutseura ja otin sitten itselleni matkanjohtajan vastuun. Hostelli halusi varata itselleen oikeuden veloittaa visaltani 120 euroa, mikäli huoneemme olisi lähtöpäivänä siivottomassa kunnossa tai mikäli muuten vain sikailisimme tai aiheuttaisimme ongelmia. Ilmeisesti paikalla on ollut huonoja kokemuksia aikaisemmista ryhmistä... Saatuamme seuraamme vahivistusta Ranskasta oli meidän toki lähdettävä katselemaan Dublinin yöelämää. Olin karsinut lounarin loputtoman tuntuisesta pubi-, baari-, musikkipaikka- ja yökerhotarjonnasta yhdeksän käymisen arvoista paikkaa. Loppujen lopuksi emme kyllä käyneet yhdessäkään näistä, mutta hauskaa oli silti! Spontaani kansantanssiesityksemme viimeisessä pubissamme oli suorastaan liikuttava. Yhden kansantanssi tunnin kokemuksella osasin luonnollisesti opettaa riverdanceen tarvittavat tanssiliikkeet ja teoriat, ja meno olikin sen sen mukaista ja näköistä. Baarien sulkeuduttua kahdelta pettymys seurueessamme oli käsin kosketeltavaa, mutta maassa maan tavalla. Minkäs teet. Tällöin minulle selvisi myös viimein, että kaupat ja kioskit eivät saa myydä alkoholia minä aikoina tahansa.
Koko porukka kasassa Dublinissa
Riikka ja Ville näyttävät kuinka tanssitaan irlantilaisia kansantansseja
Parkettien partaveitset
Elosteleva joutolainen ja sweet Molly Malone
Launtaina kävimme Dublinin suurimmassa turistinähtäyvyydessä eli luonnollisesti Guinnessmuseossa. Kyllhän täällä hyvin toisenkin kerran kävi! Sadesää hieman latisti päivää, mutta iltaa kohti sade hieman helpotti ja saatoimme hyvin kierrellä keskustassa. Sunnuntaiaamuna Ville ja Kirsi lähtivät kohti lentokenttää ja Suomea pari tuntia ennen auringonnousua ja Mikko kohti Berliiniä kymmenen aikoihin aamulla. Tarkoituksenamme oli käydä sunnuntaina Riikan ja Maijan kanssa ennen Galwayhin suuntaamista Irlannin historiaa esittelevässä museossa, mutta päästyämme hieman ennen puolta päivää paikan päälle meille selvisi, että paikalliset työtä halveksuvat joutolaiset eivät jaksa pitää paikkaa auki sunnuntaina, parhaana museopäivänä, kuin kahden ja viiden välillä. Se siitä sitten. Vaihtoehtoisena ohjelmana kävimme sitten katsastamassa hyväksi tietämäni Kilmainhamin vankilan ennen klo 16 Galwayhin lähtevää bussiamme. Bussimatkassa kesti normaalit vajaa neljä tuntia. Koska Galwayssa ei ole tosiaan juurikaan muuta nähtävää kuin kapungin pubit, näytin näistä tytöille muutaman illalla.
Irlannin sää osoitti huonoimmat puolensa sitten maanantaiaamuna. Tarkoituksenamme oli ollut lähteä Aransaarille pyöräilemään. Pikaisen sääanalyysin jälkeen jouduimme kuitenkin hylkäämään tämän suunnitelman ja tekemään turistibussiretken Connemaraan. Olin käynyt aikaisemmin vain hieman kävelemässä Connemaran luonnonpuistossa taannoisella kasvitieteellisen seuran viikonloppuretkellä, mutta en ollut varsinaisesti nähnyt alueen nähtävyyksiä. Tämän retken jälkeen voin todeta, että en ollut menettänyt mitään kummoista. Luonto on toki varsin hienoa, mutta varsinaiset ”nähtävyydet” ovat syvältä. Kierroksen kohokohta oli Kylemore Abbey, joka oli ulkoapäin varsin kauniinnäköinen, mutta ei todellakaan kuuden euron pääsymaksun arvoinen. Päivä sujui kuitenkin varsin rattoisasti kuunnellessa peri-irlantilaista taukoamatonta puhetta suoltavaa opasta. Kaikki oppaat tuntuvat olevan empiiristen havaintojen perusteella samanlaisia huumoriveikkoja. Maija lähti kohti Dublinia tiistaiaamuna aamukuuden bussilla ja Riikka teki päivälle turhat kivikasat kaukaa kieritävän retken Cliffs of Moherille. Itse raahauduin yli viikon tauon jälkeen aamuyhdeksältä luennolle ja aloittelin pikkuhiljaa arkeen paluuta. Riikan bussin lähtiessä Dubliniin yhdeltä yöllä niin sanotut turistioppaan velvollisuuteni olivat ohi. Olo oli varsin haikea.
Maija poseeraa harvinaisella photostopilla
Maija, Riikka ja Connemara
Kylemore Abbey, vuoden floppi?
Ranskalainen kenkämuoti
Riikan musisointitaidot palasivat tinahuilun löytymisen myötä mieleen
Vanhojen ystävien näkeminen palautti mieleen, että mihin sitä oikeasti kuuluu ja missä elämä on. Olen viihtynyt Galwayssa ja Irlannissa erinomaisesti. Tyhjästä aloittaminen on ollut mielenkiintoinen ja hauska kokemus eikä minkäänlaisia ongelmia ole ollut missään suhteessa missään vaiheessa. Koti-ikävä on liian vahva sana kuvaamaan tunteitani, mutta silti Suomeen palaaminen ei tällä hetkellä harmita juurikaan. Toisaalta olo on myös vähän kuin hienon loman jälkeen. Arkeen palaminen tuottaa vaikeuksia. Kuitenkin vaihtoa ollessa jäljellä enää 3-4 viikkoa ja ilmassa alkaa olemaan lopun tunnelmaa. Vierasputki oli tavallaan tämän syksyn vedenjakaja. Ennen tätä syksyä tuntui olevan vielä reilusti jäljellä ja tämän jälkeen tuntuu kuin lähtölaskenta olisi alkanut. Tänään oli viimeinen luentokin. Ostin pari viikkoa sitten paluulennon. Halusin varmistaa jonkin lennon kotiin, joten ostin lennon Ryanairilta maanantaille 17.12, kun tämän satuin halvalla saamaan. Tampereelle lentäminen ja ylimääräisistä kiloista maksaminen ei kuitenkaan erityisemmin houkuttele, joten on vielä mahdollista, että paluuajankohta ja lentoyhtiö tulee muuttumaan. Näihin aikoihin kuitenkin olen palaamassa.
Riikan ja Maijan blogien kautta ranskalainen meininki oli varsin hyvin välittynyt tänne, mutta oli oli silti hyvin mielenkiintoista kuunnella kertomuksia siitä, kuinka hommat Ranskassa hoidetaan. Jotenkin osuvaa oli, että vierailun ajalle oli ajoittunut julkisen liikenteen lakko, joka ilmeisesti laajeni koskemaan enemmän tai vähemmän valtionvirkamiehiä, opiskelijoita ja ties mitä muita tahoja. Tämän takia Riikan kulkeminen keskiviikkona Nantesista Bordeaux’hen oli enemmän kuin epävarma. Sen syvempää analyysia ranskalaisesta kulttuurista, kielestä ja yhteiskunnasta tekemättä, voinen todeta, että olen päässyt helpolla valitessani vaihtokohteeksini joviaalin Irlannin.
Säät ovat muuttunet aika lailla viimeisen viikon tai parin aikana. Ajattelin leutojen ja vähäsateisten marraskuun alun päivien aikana, että ei tänne mitään talvea tulekaan ja että tallaista tämä on varmaankin loppuun asti. Nyt säät ovat kuitenkin kylmenneet ja tuntuu, että sadettakin tulisi enemmän. Kotimme on ollut välillä aikamoinen jääkaappi yksinkertaiseten ikkunoiden päästäessa kaiken viiman ja kylmyyden sisälle. Kalliinpuoleista öljylämmitystäkään ei viitsi rajattomasti käyttää. Onneksi sängyn peitto on lämmin.
Nyt on opintojen suhteen edessä loppurutistus. Kaikki luennot loppuvat tällä viikolla ja ensi viikko on tenttejä edeltävä lukuviikko. Tenttejä minulla ei ole kuin kaksi, mutta ensi maanantaiksi minun täytyy kirjoittaa 10 sivun essee siitä, "onko hyvinvointi liberalismi liian egalitaarista käyttäen arvioinnissa hyväkseen Rawlsin 'difference principlea'" ja siitä sitten seuraavan viikon maanataiksi täytyy saada valmiiksi vielä hieman pidempi Irlannin 1800-luvun historia –kurssin essee aiheesta, jota en ole vielä ehtinyt pysähtyä tarkemmin miettimään. Hieman huolestuttaa. Pidän kyllä sinänsä esseiden kirjoittamisesta, mutta kirjoittamista edeltävä lähteiden kartoitus ja niihin perehtyminen sen sijaan laiskottaa. Deadlinen lähestyessä sitä kuitenkin terästäytyy vaadittavalla tavalla. Esseiden kirjoittaminen ei sinänsä huoleta, sillä kaksi tähän astista esseetä ovat olleet arvosanoiltaan ensiluokkaisia. Lähinnä huolettaa ajan rajallisuus ja se, että en oikein jaksaisi ryhtyä raatamaan. Toisaalta en jotenkin jaksa näitä hirvesti stressata. Rennolla otteella vaan, niin eiköhän se siitä.
Loppuviikolla tullen joka tapuksessa viettämään varsin paljon aikaa tupaten täynnä olevassa yliopiston kirjastossa. ISS:n joulubileet osuvat mukavasti tälle illalle, joten koko loppuviikko ei mene sentään pelkästää kirjojen ääressä vaan sosiaalista toimintaakin mahtuu sekaan. Täytyyhän sitä nyt yrittää vielä nauttia viimeisistä viikoista. Cheers!
